"Syöttöporsaasta ihmiseksi"

On ihana huomata, etteivät kaikki lukijat ja kommentoijat ole kadonneet minnekään, vaikkei minusta pitkään aikaan kuulunu yhtään mitään! Kiitos kommenteista ja tsempistä, ne ovat mulle todella arvokkaita! (:

Osastolle paluu lauantain päiväloman jälkeen ei sujunut kovin hyvin. Lauantai-iltana ja sunnuntaina söin osastolla tosi vähän minkä seurauksena pyörryin taas kerran. Maanantaina juttelin lääkärin ja omahoitajani kanssa ja yhdessä  totesimme, ettei tämän hetkinen hoitosuunnitelma tuota tulosta. Syöminen on edelleen välillä tosi vaikeaa eikä varsinaista toipumista ole saatu alkuun ollenkaan kun edelleen arvon tahdonko sitä vai en. Tähän asti kun syöminen on tökkinyt ja paino laskenut niin minulle on annettu enemmän sääntöjä ja rajoituksia, joiden avulla syöminen on taas saattanut hetken sujua kunnes se on taas tyssännyt täysin.
  Nyt kokeilemme toisenlaista taktiikkaa: rajoittamisen sijaan lähes kaikki vanhat säännöt kumottiin ja tarkan valvomisen sijaan olen enemmän itse vastuussa syömisestäni ja liikkumisestani.  Saan käydä yksin vessassa ja suihkussa, saan olla yksin omassa huoneessani, saan lähteä ulkoilemaan niin usein kun haluan ja teen itse päätöksen siitä paljonko syön. Tavoitepainosta ollaan vielä kaukana, mutta se on saatu turvallisille vesille. Nyt siis tärkeintä olisi pitää huolta siitä ettei se lähde laskemaan.

Uusi suunnitelma perustuu siihen että entinen "Syöttöporsas"-meininki muutettaisiin "normaalin nuoren elämäksi". Kun paino on saatu korjaantumaan niin voin pikkuhiljaa tehdä muutakin kuin maata sohvalla ja odottaa seuraavaa ruokailua. Kun minulle annetaan mahdollisuus olla ja elää vapaammin, voisi ruokailukin tuntua luonnollisemmalta ja se saattaisi maistua paremmin. Neljän seinän sisällä oleminen  kun ei ole kovin ruokahalua herättävää! :D

Olen ihan hämmentynyt näistä oikeuksista ja vastuusta, en oikein tiedä miten siihen suhtautuisin. Minulla on mahdollisuus murskata kaikki: voin ulkoilla, jumpata ja lenkkeillä päivät pitkät ja skipata ruokailut, jonka seurauksena paino putoaisi nopeasti ja löytäisin itseni taas letkusta. TAI voin syödä ateriasuunnitelman mukaisesti ja ulkoilla hillitysti, mikä edistäisi toipumista ja normaaliin elämään palaamista. Jälkimmäinen on järjellä ajateltuna se ainut ja oikea vaihtoehto,  tie, joka minun täytyy valita ennemmin tai myöhemmin. Siltikään en voi väittää etteikö lisääntynyt vapaus houkuttelisi palaamaan entisiin tapoihin...

 Nyt vain yritän oppia elämään täällä ilman rajoituksia, niin nurinkuriselta kuin se kuulostaakin. Tuntuu vain niin hassulta kun viimeiset kolme kuukautta käytännössä kaikki on ollut valvottua ja rajattua ja nyt saan tehdä ja toimia oman harkinnan mukaan. Se vaatii totuttelua! Tämän uuden suunnitelman mukaan mennään niin kauan kuin se näyttää toimivan, jos paino putoaa niin tehdään uusi suunnitelma.

 Tällä hetkellä istun kirjaston koneella ja jos tässä ei ilmene mitään ongelmaa niin voin jatkossa päivitellä blogia vaikka päivittäin täältä osastoltakin käsin! (: